Yritän selittää blogissani ruotsalaisen peruskoulutodistuksen hienouksia,lukioon hakemista ja vähän lukiojärjestelmääkin, sillä lukio on Ruotsissa hiukan eri asia kuin Suomessa.
#arvionti
#opehommat
#koulu
Koulussa oli tänään joulupuuroa. Syötyäni menin ruokapalveluvastaavan luo ja kommentoin:
- En tiedä, onko sulla mitään osuutta asiaan, mutta oli parasta riisipuuroa, jota olen koulussa saanut.
- No, on aika paljonkin. En ottanut keskuskeittiöstä, vaan tein alusta asti itse.
Göteborgin pääkirjaston piti olla lauantaina kiinni, mutta ovi oli unohdettu sulkea. Iltapäivällä ohi mennyt työntekijä näki, että talo täynnä väkeä. Päivän aikana oli lainattu 246 kirjaa, yli 400 kävijää, eikä vahinkoja, vaikka henkilökunta poissa.
Näin se toimii Porvoossa. Traktori kävi auraamassa kotikadun ja menin ulos kolaamaan vallit ja reunat katukiveykseen asti. Auraaja tuli takaisin ja pysähtyi:
- Svenska eller finska?
- Båda funkar.
- Jag kan prova ta närmare kanten så du inte behöver göra det.
- Tack 👍.
Pääsin eilen vihdoin toteuttamaan suunnittelemani suomalaisen väliinmenon. Kuulin käytävältä kähyä, avasin oven ja näin kun kaksi seiskaa kävi toistensa päälle 15 muun seuratessa. Karjaisin heti "irti perkele". Hejarklacken hiljeni täysin, pukareita piti vähän auttaa irrottamaan.
Pidin hissan tuntia renessanssista kuudelle 6.-luokkalaiselle. Yksi tyttö tekstin ja kysymysten inspiroimana: "Voiko ajatella niin, että kristinusko hidastutti muutaman sata vuotta yhteiskunnan kehitystä?" "Hyvin pohdittu, mistä sait ajatuksen?" "Family Guysta."
#opehommat
Vaikka en itse voi asiasta mitään kunniaa ottaakaan, niin aika hienolta tuntuu, että 15 vuoden takaisen erityisluokkani oppilas näyttää saaneen tohtorin väikkärinsä valmiiksi.
#opehommat
S-Ryhmän mobiilietu on älyttömän epäkäytännöllinen. Mulla on nyt 5 etua, jotka voisin käyttää. Juustoetu piti jo hyödyntää, mutta en kassalla muistanut kaivaa puhelinta esiin. Jos seuraavalla kerralla käytän edut, vaatii 5 x puhelimen räpläämisen. Miksi ei mene etukortilta?
Yksi oppilas oli kuvannut matikan kokeen ja laittoi jakoon, mutta jäi kiinni siitä. Rinnakkaisluokka sai tehtäväkseen B-version ja eiköhän yksi oppilas möläyttänyt ääneen. "Mitä, miks sä oot vaihtanut kysymykset?"
#opehommat
Hyvin ajateltu lahja kahdelta 6.-luokan tytöltä. Opetin joskus talven aikana, että mockarutor on Ruotsissa usein kärleksmums ja että sille löytyy vaalea vaihtoehto nimeltään silviakaka. Olivat googlanneet reseptin ja leiponeet rasiallisen kiitokseksi.
#opehommat
Suoria johtopäätöksiä ei voi vetää, mutta poika sai edellisestä matikan kokeesta 5. Sen jälkeen pyysin matikanopelta digikirjan sijaan fyysisen kirjan. Seuraavasta kokeesta tuli 8-. Erona ainakin se, että meidän oli kotona helpompi jeesata kokeeseen preppaamisessa.
Piti referoida ruotsalaisille Halla-ahon viimeaikaisia painavia Twitter-lausuntoja, mutta tajusin, etten tiedä, mitä "uliuliuli" ja "uikutiuikuti" ovat ruotsiksi.
Tytär pyysi, että äiti venyttäisi hänen niskaansa sivulle. Äiti teki työtä käskettyä ja kauhea rutina niskasta sai hänet hyppäämään kauhusta taaksepäin. Tytöllä oli suussa kuivaa makaronia, jonka puri rikki juuri venytyshetkellä.
Ennen oli kunnollista, kun rock-levyjä soitettiin takaperin ja niistä löydettiin saatanallisia viitteitä. Nyt katsotaan olympialaisia hidastettuna ja löydetään kristillisiä viitteitä.
Käytävällä oli yhtenä päivänä tosi levotonta, joten piti poistua luokasta, hiljentää 20-30 7.-luokkalaista ja vähän ojentaa. Kollega sanoi jälkeen päin, että kun on kuullut ojennuksen suomalaisella aksentilla, kuulostaa kaikki muut nööseiltä.
#opehommat
Pakko myöntää, että ikkunasta ulos hyppääminen tappelun keskeyttämiseksi ei melkein 50-vuotiaana suju enää yhtä sulavasti kuin 30-vuotiaana, mutta itse päätapahtuma eli kahden 8.-luokkalaisen toisistaan erottaminen onnistui vanhaan tapaan.
#opehommat
Sanoin iltapäivällä lähikollegoilleni, että tänään juhlitaankin Suomen kansallisrunoilija Runebergia, johon ruotsinopettaja:
- Onko Runebergilla siis joku yhteys Suomeen?
- Juu, hän oli suomalainen.
Eilen tuli tiedot Ruotsin korkeakouluvalinnoista ja nuorempi tytär pääsi ykkösvalintaansa Göteborgin lääkikseen ja vanhempi kakkosvalintaansa matikanlinjalle niin ikään Göteborgissa.
Saatiin täksi lukukaudeksi uusi oppilas pienryhmään. Ysiluokkalainen, eikä yhtään hyväksyttyä arvosanaa todistuksessa. Vastusti siirtoa. Nyt kun opetan mitä tahansa uutta asiaa matematiikassa, niin tajuaa saman tien. 3 vuoden aikana ei kukaan muu ole oppinut niin helposti.
Tytär aloitti lukion Göteborgin keskustassa lukion vaikeimmalla, natur-linjalla. Luokalla on 32 oppilasta, joista yli puolet maahanmuuttataustaisia ja suuri osa lähiöistä. Kuva kotoutumattomista autonpolttajista on kovin yksipuolinen.
Tulin tänään suunnistaessa alas vähän jyrkemmästä kohdasta ja oli varmuuden vuoksi hidastettava menoa käsillä kallioseinämästä jarruttaen. Pojan kommentti, kun näki jäljet: "Alltså varför låter vi ens honom gå ut i skogen."
13 v. sitten tein silleen fiksusti, että käytin 36 h kesälomastani ja kaivoin savimaahan trampoliinille kuopan. Myöhemmin syksyllä piti kaivaa vielä metrin syvä 3-4 m pitkä salaoja, jotta sadevedet saadaan kuopasta pois. Nyt pitäisi kaivaa kehikko ylös ja miettiä mitä tilalle.
Feministi kommentoi jotain pienehköä arkista epäkohtaa Suomessa.
Tyyppi somessa: "Miksi et sano mitään naisten huonosta kohtelusta Arabimaissa?"
Jalkapalloilija kieltäytyy Qatarin matkasta eettisistä syistä.
Tyyppi somessa: "Haloo, eikö eka pitäisi hoitaa kotimaan asiat kuntoon?"
Juoksin polkulenkillä niittyä ylämäkeen ja kaksi naista tuli vastaan. Kommentoivat kohdalla "duktig pojk". Sitten huomasin, että heidän vierellään tottelevainen koira ilman hihnaa.
Oppilas tuli kouluun 8.40:
- Anteeks, että oon 20 min. myöhässä, missasin bussin.
Me:
- Et oo myöhässä, vaan liian aikaisin. Aloitat 9.30.
- Aa, ok. Tuun silloin takaisin.
Palasi 10.00.
Me:
- Oot puoli tuntia myöhässä.
- Joo, sori. Unohdin ajankulun.
#opehommat
Vaimo tuli mustasukkaiseksi, kun sanoin, että tämäkin tehty Zeinas kitchenin ohjeesta ja kommentoi: "Pitäisiköhän sun mennä naimisiin Zeinan kanssa?" Vastasin, että mieluummin naimisissa sun kanssa ja reseptit Zeinalta kuin päinvastoin.
Täällä näemmä irvaillaan Ruotsin poliisille, joka lähettänyt jengiläisille kirjeitä, joissa lupaavat auttaa näitä lopettamaan ja jättämään jengit. Voi tuntua huvittavalta, mutta tosiasia on, että yhä useampi tajunnut touhun älyttömyyden ja haluaa irtautua.
Oppilas tuli sanomaan, että lukitusta vessasta valuu vettä käytävälle. Menin katsomaan ja kuulin vessasta puhetta ja muuta meteliä. Koputin oveen ja sanoin tiukasti: "Vad händer? Det läcker vatten. Öppna!" Ovi aukesi. Vessassa oli putkari, joka korjasi vuotoa ja puhui kännykkään.
Hermostuttaa. Laitoin eilen kylän fb-ryhmään viestin, että jos jotain kiinnostaa, niin voin tiistaina näyttää 12 km polkulenkin, jossa juostaan kylän polut läpi. Toistaiseksi 27 mammaa tykännyt ja kommentit tyyliä "Låter fantastiskt, vilket initiativ, eloge". Tunnin päästä lähtö.
Boikotoinnin kliimaksi on nyt saavutettu: ruotsalaiset kaikesta loukkaantujat ovat syvästi suivaantuneet, koska muovikasseille tuli uusi vero ja hinta tuplaantuu 7 kruunuun. Kansan syvät rivit ilmoittavat tästä lähin boikotoivansa muovikasseja ja ottavat kauppaan oman pussukan.
Hauskaa oli se, että tänään toinen oli sanonut opelleen, joka ei saanut sähköjä labraan, että "hämta finska grabben, han kan" ja toinen kun tuli käytävällä vastaan, halusi tehdä fistbumpin. No hard feelings, vaikka piti heitä vähän pitää kiinni.
Onko tosiaan niin, että Suomessa autot ei pysähdy suojatien eteen ja päästä jalankulkijoita yli? Nyt sekä Porvoossa että Helsingissä useampi kokemus, että jalankulkijat eivät millään meinaa uskoa. Yhden kerran ei jopa suostunut menemään yli, vaikka kuinka näytin.
En tiedä itkisikö vai nauraisiko, kun Göteborgin perusopetuslautakunnan puheenjohtaja perustelee avustajien määrän vähentämistä mm. sillä, että opettajan pitäisi pystyä saamaan työrauha 25-30 oppilaan luokkaan, jos luennoitsija pystyy vangitsemaan 1000 hengen yleisön huomion.
Olen oikeasti pettynyt jokaiseen, joka vielä tämän jälkeen uskottelee itselleen, että Halla-aho on presidentillinen ja täysin ylivertainen kaikin puolin.
Meitsi vähän ninja 47-vuotias. Avasin keittiön kaapin, molemmat kiinnikkeet/saranat irtosivat ja ovi jäi käteen kaataen samalla ylähyllyltä kaksi kuoharilasia. Vasemmalla kädellä palautin oven tasapainoon ja oikealla koppasin kaksi putoavaa/kaatuvaa lasia ehjänä kiinni.
Tytär on sijaistanut pari viikkoa päiväkodeissa. Tällä viikolla meidän asuinalueella. Yhdellä lapsella oli haalarin jalkalenksu irti ja lapsi kompasteli siihen. Hakemaan tulleelle isälle kerrottu, miten sen korjaa helposti. Isä: "Ei me harrasteta sellaista. Ostan uuden haalarin."
Tytär ollut reilu viikon maajoukkueleirillä Teneriffalla. Aloin tänään katsoa vähän tarkemmin meille vanhemmillekin lähetettyä leiriohjelmaa. Päävalmentaja Thierry Gueorgiou kyllä uskomattoman perusteellinen perfektionisti. Leiriohjelma vaatimattomat 35 sivua.
#suunnistus
Oppilashuoltoryhmä tehnyt töitä saadakseen yhden 8.luokkalaisen takaisin koulunpenkille ja rehtorin yksi idea on ollut tarjota hänelle mahdollisuutta käydä koulupäivän aikana juoksulenkillä Jussin kanssa. En ole mitenkään vastaan.
#opehommat
Hyvä päivä. Sain oppilaan myöntämään olevansa kollegalle lähetetyn uhkauskirjeen takana, kertomaan katkeruutensa syyt, kuuntelemaan miksi ei ole syytä olla katkera, myöntämään toimineensa typerästi, perumaan syytöksensä ja pyytämään anteeksi kollegalta.
#opehommat
Poika teki eilen ison Oreo-suklaakakun, josta ei sitten pitänytkään liian kahvinmaun vuoksi, joten mun pitää nyt syödä sitä aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksikin. Ja tietty iltapäiväfikalla.
Olin ehkä kuitenkin yllättynyt, kun 9.-luokkalainen kundi, joka ei kauheasti ole koulussa viihtynyt, eikä halunnut osallistua luokan ohjelmaan tänään ja jonka kanssa tilanteet menivät hyvin rajuiksi 4-5 v. sitten, halusi poislähtiessään myös halata.
#opehommat
Rinkebyn aluepoliisi Hanif Azizi kävi pitämässä luennon ja heitti hyvän kommentin yhteiskunnan polarisaatiosta. Ihmiset vertaavat usein oman viiteryhmänsä parhaita puolia vieraan viiteryhmän huonoimpiin, jolloin kuilu kasvaa valtavaksi.
Kateltiin 9.-luokkalaisten kanssa Paluu tulevaisuuteen ja luokan avustaja kommentoi nähneensä sen -85 leffassa. Oppilas: "Näkikö sen jo silloin väreissä?"
#opehommat
Tein Ruotsissa asuessani pari kertaa porkkanalaatikkoa opettajien pikkujoulubileisiin. Nyt yksi eläkkeelle jäänyt ex-kollega laittoi viestiä ja pyysi reseptin, koska porkkanalaatikko oli niin hyvää ja koska heille tulee jouluna kasvissyöjiä vieraiksi.
Tarkoittaako
#vege
teille vegetaarista vai vegaanista? Sain huomautuksen (ihan ystävällisen), että eräässä reseptissäni ollut vege- on harhaanjohtava, koska ohje ei ollut vegaaninen. Mulle vege tarkoittanut aina (-80-luvulta) kasvisruokaa, ei vegaanista.
Sain tänä vuonna sivuhommassani suomen opena oppilaiksi eskarilaisen ja 2. lk tytön, jotka aloittivat ihan nollasta. Kun oli eka tunti, vanhempi huusi minut nähdessään "neeejjj" ja pienempi alkoi melkein itkeä. Nyt neljän viikon jälkeen eivät halua lopettaa tuntia.
#opehommat
Keskeytin tänään lippiksenpöllimiskiusauksen ja kiusaaja aloitti sen jälkeen vihaisen, uhmakkaan tuijotuksen. Tuijotin takaisin. Hän yritti voittaa vaihtamalla ivalliseen hymyyn, mutta jatkoin kivikasvona, joten hän luovutti ja sanoi: "Du e farlig."
#opehommat
Ihmettelin kovasti, kun kaksi työkaveria esti lähtemästä kotiin ja liittymästä opettajankokoukseen sieltä. Mutta ohjelmassa olikin koulun johdon toimittaman 50-v. lahjapaketin vastaanottaminen ja sen avaaminen Teamsissa.
Kävin kaupassa ja nostin kolme munakoisoa ostoskärryyn. Vähän ajan päästä yksi nainen tuli perässä ja sanoi: "Anteeksi, mutta näin, että otit kolme munakoisoa. Niitä saa kaksi 15 kruunulla, joten kannattaa ehkä ottaa neljäskin." Joten tein niin.
Pojan eskariryhmä teki viime vuonna tällaisen turska-projektin. Jokainen piirsi ja maalasi oman turskan ja ne kerättiin tälläiseksi julisteeksi, jonka myynnistä saadut rahat menivät luonnonsuojeluun.
Täysin mahdotonta peittää oma alkuperänsä Ruotsissa. Äsken kävi uusi, somalitaustainen oppilas tutustumassa luokkaan. Oli revitty sängystä ylös kesken unien ja tuotu koululle ilman aamupalaa. Pahantuulinen, kunnes yhtäkkiä: "Är du från Finland? Man hör din brytning."
-> Kundit olivat lopussa ja vittuuntuneita, mutta samalla tohkeissaan ja suunnilleen vertasivat kokemustaan talvisotaan. Eikä ihme, vietnamilaisella oli laskettelusauvat, suunnilleen napaan asti, eikä kenellekään suksi pitänyt. Mutta kaveria ei jätetty.
Keskustelu Östermalmin pommista hyydähti ruotsalaisella keskustelupalstalla pahemman kerran, kun useampi kirjoittaja mainitsi, että poliisin pidättämä mies on Karlsson-niminen vaaleatukkainen Bandido.
Heh, muistan kun olin vuoden erityisluokanopena Keravalla (5.-6.lk) ja sain jotenkin porukkani osallistumaan ulkoilupäivän 8 km hiihtoon. Oma hommani oli hiihdellä eestaas ja tsekata, että kaikki ok eli pojat hiihtivät keskenään. Heitä ei tietenkään kuulunut, kun aika oli loppu->
Pikkuinen (1,5v) on tänään ollut päiväkodissa ensimmäisellä hiihtoretkellään ihan omin suksin. Eväät mukana tietysti. Vähän oli pienimmät välineet vielä pitkänlaiset mutta osallistuminen tärkeintä ❤️
Downshiftaan tunneissa ja palkassa, kun palaan Suomeen, mutta tuntuu todella hyvältä ratkaisulta tässä vaiheessa. 28 h viikkotyöaika antaa mahdollisuuden tehdä sivubisnestä esim. erityispedagogiikan tai valmennuksen konsultoinnin saralla.
#suunnistus
Poika luetteli äsken pölyttäjiä suomeksi: kimalainen, mehiläinen, humalainen.
Meni vähän sekaisin, koska kimalainen on ruotsiksi humla. Ampiainen taas geting ja mehiläinen bi.
#hy
ötyruotsi
Keskiviikkona kävi silleen, että SM-pitkiä varten tekemääni treeniin 1:15000-kartalla ei tullut päällekkäisyyksien takia kuin yksi junnutyttö. Kysyin häneltä, voinko juosta perässä, tarkkailla ja analysoida. Näin tehtiin. Sunnuntaina hän sitten voitti SM-kultaa.
#suunnistus
Taas näkynyt väärin ymmärrettyä ruotsia. Tukholman poliisi on jengikonfliktin takia käynnistänyt ns. "särskild händelse", jolle ei ole suomalaista termiä. Erityinen tapahtuma käännettynä. Tarkoittaa lisäresursseja poliisille. Poikkeustila on undantagstillstånd.
#hy
ötyruotsi
Veikkaan, että Stubbin ruotsinkielisyys nostaa Suomen aseman ja merkityksen Ruotsissa uusiin sfääreihin. Saavuttaa ruotsalaiset kaikilla tasoilla ihan eri tavalla.
4. huhtikuuta on tapahtunut muitakin historiallisesti merkittäviä tapahtumia kuin Suomen Natoon liittyminen vuonna 2023:
1949 Naton perustaminen,
1968 Martin Luther Kingin murha
ja sokerina pohjalla 1971 Jussi Aumon syntymä..
Käytiin työparin kanssa yli tunnin tiukka peptalk itseensä tuskastuneen oppilaan kanssa. Keskustelun lopuksi oppilas sanoi: "Yksi asia on muuttunut sen jälkeen, kun tapasin teidät. Ennen olin rasisti, vihasin homoja, enkä sietänyt erilaisia. Nyt en enää ole sellainen."
#opehommat
Small talkia ruotsalaisen huoltiksenkassan kanssa:
- Sähän oot Suomesta?
- Joo.
- Mun tyttöystävä on suomalainen. Tai sen isä on. Mut isä muutti takaisin Suomeen. Se ei kyllä mennyt niin hyvin. Istuu nyt elinkautista. Yritti tappaa naapurinsa.
Olen tänä vuonna ajautunut pitämään erityismatematiikan tunteja ja pelastanut monelle oppilaalle hyväksytyn arvosanan. Nyt kuulin kahdelta tukihenkilöltä, että useat oppilaat ja opettajat ovat kiitelleet minua selkeydestä, kärsivällisyydestä ja yhteistyötaidoista.
#opehommat
Jotain tarttee tehdä imagomielessä. Seisoin eilen luokassa tietokoneeni ääressä suunnilleen tämännäköisenä ja yksi tyttö yhtäkkiä: "Du ser ut som Pettson (Näytät ihan Pesoselta)."
Kun muutettiin, tytär halusi luopua mm. isosta kasasta mitalejaan. Meidän liikunnanopettaja halusi ja sai ne. Tänään ysit järjestivät kutosille ja erityiskoululaisille ulkoilupäivän, jonka päätteeksi mitaleja jaettiin. Erityisesti erityiskoululaiset tulivat ikionnellisiksi.
Ruotsin metsäpaloja sammuttamaan on tulossa 60 ranskalaista vaikeaan maastoon erikoistunutta palomiestä, 46 saksalaista ja 139 puolalaista, joilla mukanaan 44 paloautoa. Onpa harmi, että on EU.
#mets
äpalot
#kuivuus
Kun kävin vanhalla koulullani Ruotsissa, niin "usual suspects" kerääntyi tietty ympärilleni ja yksi kommentoi parille muulle: "Minns ni han? Han är tuff, han kan rappa och han har six-pack fast han är 70 år gammal."
@sonjatwilson
Yleensä tuo tarkoittaa, että ei ymmärrä lukemaansa. Eli teknisesti hallitsee, mutta ei tajua sisältöä. Täysi lukutaidottomuus harvinaista.
Vaimon kanssa mielenkiintoinen viikonloppu edessä Yleisradion avustajana sekä Venlojen että Jukolan viestin radiorasteilla. Tehtävänä hoitaa
#suunnistus
eri radiorastien välillä (niitä on useita) niin kävellen kuin autolla ja samalla toimia asiantuntijakommentaattorina.
#jukola
Det var faktiskt ganska roligt när en 5-klassare kommenterade på engelska lektionen att "det finns faktiskt vetenskapligt bevis att man lär sig bättre om man skriver med penna och papper och inte på datorn".
@JariTaponen
@HagelinHeidi
Mun yksi uusi oppilas oli sijoitettu äidin luota paikkaan A, josta isän luokse (B), josta paikkaan C, josta paikkaan D ja meidän kouluun. Tänään esitti toivomuksia joulun jälkeisestä lukujärjestyksestä, "jos nyt saan jatkaa täällä, enkä joudu muuttamaan". Viikon ollut meillä.
Vaimolla mahtava tapa selventää, jos poika ei ymmärrä jotain käyttämääni (sivistys)sanaa. Esim. tänään melontaretkellä, kun kommentoin yhtä väylää idylliseksi ja poika kysyi, mitä idyllinen tarkoittaa. Vaimo: " Alltså det betyder idyllisk."
Suunnistajat eivät jää kieriskelemään. 10milan ahtaalla lähtösuoralla Sävedalenin aloittaja Erik Öbro kaatui ja jäi kasan alle. 4 murtunutta kylkiluuta, polvi paksuna ja kompassi ja otsalamppu rikki. Juoksi silti ja jäi vain 9 min. kärjelle.
#suunnistus
Tytär kertoi, että sen 3-kymppiset göteborgilaiset miesseurakaverit pitää mua treeni-influensserinaan. Aikovat mun ikäisinä treenata samalla tavalla. Juosta pikkunättejä 5-10 km elämyslenkkejä kivoissa maisemissa, ottaa kuvia ja somettaa siitä. Nauttia.