Ylen A-studiosta voi vain todeta, että on keskustelijoita ja sitten on niitä toisia.
Halveksinta ja ylenkatse ei asioiden ratkaisua edistä.
Kiitos
@riku_aalto
ja
@liandersson
asiallisesta ja faktapohjaisesta keskustelusta.
Ulkomaalaiset istuttavat Suomen metsiä alle neljän euron tuntipalkalla.
Hallitusohjelman kokonaisuus vie asioita siihen suuntaan, että tulevaisuudessa tämä on yleisempää ja jopa laillista.
Me vastustamme sitä.
#PainavaSyy
@duunarit
"Jos on lapsi sairas, silloin ensimmäinen päivä ei ole palkaton, Orpo sanoo."
Vaikuttaa siltä, että pääministeri ei tiedä tilapäisen hoitovapaan palkallisuudesta sovitun työehtosopimuksissa. Lainsäädäntö mahdollistaa vain poissaolon.
@duunarit
"Toisin kuin muut metsä- ja paperiteollisuuden suuryhtiöt, Metsä Group on ilmoittanut, ettei henkilökunnan palkanmaksua lopeteta, vaikka tehtaiden tuotanto seisoo."
Näin toimii työntekijöitään arvostava työnantaja. Iso 👍
#Mets
äGroup
@Paperiliittory
Pienituloiset palkansaajat, yksinhuoltajat, naiset.
Siinä joukko, joka ottaa vastaan hallituksen rajut leikkaukset ja heikennykset. Arvovalinta.
#PainavaSyy
@duunarit
Olisi tärkeää kuulla
@VMuutiset
perustelut sille, miksi ay-jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuus on ok poistaa, mutta työnantajajärjestöjen jäsenmaksujen taas ei.
@duunarit
Työllisyyskomissaari
@NicolasSchmitEU
tapaamisessa keskustelussa Suomen tulehtunut työmarkkinatilanne.
Komissaarin sanoin: "What a hell is going on in Finland."
Menossa sopimusyhteiskunnan romutus hallituksen toimesta. Simple as that.
#PainavaSyy
@duunarit
Lakot häiritsevät monia juuri nyt, mutta asiaa pitää pohtia myös siltä kannalta mitä lakko-oikeuden rajoittaminen tarkoittaa pidemmällä aikavälillä.
Kumpi vahvistaa demokratiaa enemmän, se että kansalaisilla on vapauksia vai se että niitä rajoitetaan?
#PsinavSyy
@duunarit
"Hupaisaa on myös niin perussuomalaisten kuin muiden äärioikeistolaisten populistien tapa leimata vastustajansa eliitiksi.
Rydmanin oma tausta kun on hyvin elitistinen – oikeastaan juuri sellainen, jota perussuomalaisten kannattajat usein haukkuvat."
Ministeri Meri puuttui yllättäen tuomioistuinten riippumattomuutta vahvistavan työryhmän työhön.
OrponPurran porukkaa ei voi oikeusvaltion ystäviksi kutsua. Kv-sopimuksista pyristellään eroon ja nyt tämä. Kaltevalla pinnalla kuljetaan.
Korkeakoulutettu saa olla omalla ilmoituksella sairauslomalla päiväkaupalla – duunari ei yhtään.
Duunari ei voi myöskään jäädä etätöihin.
Hallituksen työelämäheikennykset iskevät suoraan duunareihin. Työelämän kahtiajako syvenee.
#PainavaSyy
@duunarit
"Se, että joudumme järjestelemään töitä tai lapsen hoitoa, on täysin mitätön asia verrattuna siihen, kuinka monen ihmisen työoloista taistellaan. Lakko on loppupeleissä varmasti meidän kaikkien hyväksi."
#PainavaSyy
#STOPnyt
@duunarit
Kun tekee sukkana läpimenevää ulkoparlamentaarista vaikuttamista, kuten elinkeinoelämän järjestöt ovat tehneet, niin olisi syytä varmistaa edes se, että tiedot pitävät paikkansa.
#PainavaSyy
@duunarit
Saksassa lakkoillaan koko ajan, vaikka poliittiset lakot on kielletty.
Näinhän se menee. Lakkoja jos halutaan vähentää niin pitää puuttua syihin. Ankarammat sanktiot ja rajoitukset eivät sitä tee.
#PainavaSyy
@duunarit
"Hallitus teettää tarkat vaikutusarvioinnit, Marttinen sanoo."
Ensimmäinen leikkauspaketti on jo valmis ja lausuntoaikaa 2 viikkoa.
Missä välissä tarkat vaikutusarviot tehdään?
@duunarit
Vihapuhe on aikamme vitsauksia.
@AnnikaSaarikko
nosti asiaa esille, kiitos siitä.
Pienen maistiaisen yhden ihailijani tuotoksista ajattelin julkaista malliksi.
Ratapihatyöntekijä Perry Warren ei näe lakoille muuta vaihtoehtoa
”Toivotaan, että härkäpäinen ministeriö tulisi vastaan ja voitaisiin palauttaa semmoinen neuvotteleva yhteiskunta, joka meillä on ollut.”
Onko liikaa pyydetty?
#PainavaSyy
@duunarit
Kohta taas mennään.
Tulimme hallitusta enemmän kuin puoliväliin vastaan, jotta järkevä, kestävä kompromissi työmarkkinoilla olisi mahdollinen.
Viisas hallitus jättäisi poteronsa ja rakentaisi yhteistä ratkaisua.
@duunarit
Hallituksen työmarkkinapolitiikka on hyvin vahvasti ideologista, eikä voi juurikaan sanoa, että se perustuisi tutkimustietoon tai minkäänlaiseen asiantuntemukseen, linjaa työelämätutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori Pasi Pyöriä.
M.O.T.
"Olemme tässä tilanteessa, koska hallitus on ryhtynyt työmarkkinaosapuoleksi. Työmarkkinaosapuolet ovat ennen sopineet asioista keskenään, mutta EK on nyt ulkoistanut likaisen työn hallitukselle."
#PainavaSyy
#StopNyt
@duunarit
Hallitus on lopettamassa palkansaajien ja työnantajien yhdessä rahoittaman
#aikuiskoulutustuki
. Suoria säästöjä valtiolle syntyy 4 meur.
Lopettamisen sijaan kannattaisi pohtia tuen ehtojen uudistamista, jos nykyisiin ei olla tyytyväisiä.
@duunarit
Kansainvälinen työjärjestö ILO lähestyi Satosta kirjeellä: kehottaa neuvottelemaan ay-liikkeen kanssa.
Työrauhalainsäädäntöä ollaan uudistamassa työnantajien toiveiden mukaan, työntekijöiden näkemykset on sivuutettu.
#PainavaSyy
@duunarit
"Emme voi vain jäädä ihmettelemään, missä ovat ministeriöiden virkamiesten lojaalisuuden rajat, missä on laillisuusvalvojan havahtumisen piste – ja missä viipyy kansalaismielipiteen poliittinen paine."
Samaa mieltä👍
#oikeusvaltio
@duunarit
Miten tämä
@artosatonen
X pitäisi ymmärtää? Tehdäänkö nyt siis työlainsäädännön uudistuksia, jotka koskevat vain tiettyjä sektoreita?
Ja edelleen virheellistä tietoa, että lakko vaikuttaisi Ukrainan tilanteeseen. Ei vaikuta. Jäitä hattuun.
@duunarit
@finindustrial
Teollisuusliiton lakot koskevat jopa puolustusteollisuutta, johon hallituksen uudistukset eivät vaikuta mitenkään. Alalla on kovat investoinnit päällä ja työvoimapula. Lakot saattavat vaikuttaa jopa Ukrainan auttamiseen. Toivon malttia ja harkintaa.
#lakko
#puolustusteollisuus
Työnantaja irtisanoi luottamushenkilöt ja heidän varamiehensä.
Tapaus kertoo miten karulla tavalla työnantaja voi työntekijöitään kohdella. Työntekijä on työsuhteen suojeltava osapuoli, aina. Tämä tuntuu nykyhallitukselta totaalisesti unohtuneen.
Oikein hyvää naistenpäivää💐
Tänään(kin) on hyvä muistaa, että monet nykyään itsestäänselvistä naisten oikeuksista ja tasa-arvosta on tähän maahan ay-liikkeen voimin saatu, joskus lakoillakin.
Itsestäänselvyydet eivät kuitenkaan ole ikuisia, ellei joku niitä kykene puolustamaan
OrponPurran hallitus käy rajusti työntekijän kukkarolla. Irtisanomista helpotetaan, lomauttamista nopeutetaan, ansiosidonnainen leikataan, palkankorotuksia suitsitaan, lakkoja rajoitetaan ja paljon muuta. Tätä linjaa ei voi vain hiljaa hyväksyä
@duunarit
Suomalaisista 71 prosenttia vastustaa hallituksen päätöstä poistaa 300 euron suojaosa työttömyysturvasta. Sillä ei ole isoa kannatusta edes hallituspuolueiden äänestäjien keskuudessa.
#PainavaSyy
@duunarit
"Muruja rikkaiden pöydältä -argumentti on kuitenkin kuin väsymätön vieteriukko. Se ponnahtaa aina jostain keskusteluun takaisin, kun halutaan suosia hyväosaisia. Argumentti naamioi eliitin etujen ajamisen yleisen hyvän edistämiseksi."
Hallituksen suunnitelmat paikallisen sopimisen vapauttamiseksi lisäävät riskiä työehtosopimusten yleissitovuuden lakkaamiseen ja sitä kautta työehtojen heikkenemiseen. Työmarkkinoiden taksiuudistus tekeillä.
#PainavaSyy
@duunarit
"Suomalaisista 63 prosenttia kertoi olevansa tyytymättömiä tai erittäin tyytymättömiä hallituksen toimintaan työmarkkinoiden uudistamisessa. Tyytyväisiä oli 31 prosenttia."
#PainavaSyy
@duunarit
Helsingin Sanomilla muutosneuvottelut, 20 työntekijää irtisanomisuhan alla.
Yhdet potkut tulivat jo: yksi kesän ”rasismikohun” päälietsojista, väitettyjen yksityisviestien julkaisemista laatujournalismina pitänyt päätoimittaja Laura Saarikoski sai lähteä.
Sanotaanko nyt nätisti näin, että työministeri vetää mutkia reippaasti suoraksi väittäessään hallituksen työmarkkinauudistuksia pohjoismaisen tason mukaisiksi. Hallitus hakee periaatteellista muutosta työmarkkinajärjestelmään työnantajan eduksi.
@duunarit
Toimittajalta ovat asioiden mittaluokat pahasti hämärtyneet. OrponPurran heikennykset ja leikkaukset ovat ennennäkemättömiä. Eikä mitään 3kantaneuvotteluja ole käynnissä. Hallitus toteuttaa ohjelmaansa, piste.
#PainavaSyy
@duunarit
Murskasimme myyttejä: 20 + 1 väittämää, joilla työelämäheikennyksiä perustellaan.
Hallitus on tekemässä historiallisen suuria heikennyksiä työntekijän työehtoihin, oikeuksiin ja sosiaaliturvaan.
#PainavaSyy
@duunarit
"Riittää, kun työnantaja antaa viikon lomautusilmoituksen. Palkanmaksu päättyy siihen. Näin enintään kahdeksan viikon palkanmaksun jatkuminen on supistunut vain yhteen viikkoon"
Hallitus vie duunareilta tuhansia €.
#PainavaSyy
@finindustrial
@duunarit
Hallitusohjelman esitys työntekijän irtisanomissuojan heikentämisestä on kansainvälisten sopimusten vastainen. Pelkkä asiallinen syy ei ole riittävä irtisanomisperuste.
@duunarit
Olisi erikoista, jos ay-liike ja SAK katsoisivat vain vierestä, kun suomalaiselle duunarille syötetään karvasta kalkkia. Orpon-Purran hallituksen leikkaukset ja työelämäheikennykset osuvat raskaimmin nimenomaan SAK:laiseen kenttään.
#PainavaSyy
@duunarit
@leena_meri
Miten suhtaudut yli 1.5 miljoonan jäsenen ammattiyhdistysliikkeen nimittelyyn ja vertaamiseen rikollisjärjestöön?
Ajatteletko, että sellainen on isänmaan parhaaksi?
Oikeistohallituksen talouspoliittinen osaaminen ei vakuuta.
Asumistuen leikkaukset saattavat nostaa vuokria, ihmiset ajetaan kodeistaan, työvoiman saatavuus voi heiketä ja toimeentulotukiriippuvuus kasvaa.
Mutta hei, meillä on hyvä hallitusohjelma.
Eikä tässä vielä kaikki. Hallituksen suunnasta on väläytelty työllisyystoimien "kunnianhimon" kasvattamista budjettiriihissä ja sunnuntailisien leikkauksia. Ei ihme, että palkansaajien pinna kiristyy.
@duunarit
Pääkirjoitus
@hsfi
on hakoteillä väittäessään, että SAKn esittämää kompromissia on vaikea toteuttaa.
Mitään vaikeaa ei ole loiventaa työttömyysturvan porrastusta, saattaa luottamusmiehen asema lakiin tai kohtuullistaa lakkosakkojen korotusta.
@duunarit
“Leikkausten yhteisvaikutus on merkittävä ja erityisesti lapsiperheiden ja osittain työllistyneiden tilanne heikkenee huomattavasti. Laskelmiemme mukaan osa-aikatyössä olevan kahden lapsen vanhemman etuus voi laskea alle puoleen entisestä”.
#PainavaSyy
Kolumni | Suomalainen demokratia ei voi hyvin:
"Hallituksen mielestä meillä on lupa olla hallituksen kanssa eri mieltä, mutta vain silloin ja vain sen verran, kun se sille, meidän työnantajillemme ja elinkeinoelämälle sopii."
Taloushuolet rasittavat terveyttä eniten.
Hallitus tekee monen työntekijän ja työttömän taloudesta entistä hauraampaa ja niukempaa. Terveys heikkenee, työkyky katoaa. Tämäkö on oikea suunta?
#PainavaSyy
@duunarit
Vaikka kuinka hallituspuolueet spinnaavat politiikkansa erinomaisuutta, niin varmaa on vain se, että pienituloiset duunarit ja työttömät kärsivät ja isotuloiset hyötyvät. Arvovalinta, mutta vastenmielinen sellainen.
#PainavaSyy
@duunarit
Hallitus toimii todella poikkeuksellisesti työlainsäädäntöhankkeissaan. Työrauhan muutokset voimaan kesken tes-kauden, 3-kantavalmistelussa ohitetaan totaalisesti työntekijöiden näkemykset ja uudistusten suunta vie pois pohjoismaisesta mallista
@duunarit
AKT:n lakkoilmoitus vuoti heti kokoomukseen – Ismo Kokko syyttää EK:ta.
Kokoomuksen ja EKn yhteinen pelikirja hallituksen leikkauksissa ja heikennyksissä tuskin on uutinen, mutta kyllä tämä sen paksulla tussilla alleviivaa.
@AKT_liittory
@duunarit
Lakko-oikeuden rajoittamisella ei kuulemma heikennetä mahdollisuuksia omien työehtojen parantamiseen. Poliittisia lakkoja kuitenkin rajoitetaan ja toisaalta lainsäädännöllä estetään tesseillä toisin sopiminen. Pientä ristiriitaa on.
#PainavaSyy
@duunarit
Firmat sanoo että 3 kk on liian lyhyt aika rekrytoinneille, mutta silti on ok leikata työttömyysturvaa jo 2 kk:n päästä.
Hallituksella on monta muutakin tyhmää työelämä- ja sosiaaliturvareformia kuin tämä 3kk:n sääntö. Tasapainoa, kiitos.
@duunarit
Rakennusliitto: Rakentajista yli viidesosa on työttömänä tai lomautettuna.
OrponPurran hallitus ei tee elettäkään alan ahdingon helpottamiseksi. Työntekijöille tarjotaan päälle vielä rajua työttömyysturvan leikkaamista.
@Rakennusliitto
@duunarit
Puolustamme jäseniämme, niin työssäkäyviä kuin työttömiä, niin persujen kuin vasemmistopuolueiden äänestäjiä, jotta nykyinen hallitus ei romuta työttömyysturvaa ja heikennä työntekijöiden neuvotteluvoimaa kirjoittaa
@nieminen_heidi
@PAU_liitto
@duunarit
Tätä on OrponPurran kylmä kyyti.
Ansiopäivärahasta jää leikkausten jälkeen suurimmalle osalle käteen enää alle 900 euroa kuussa. Lapsiperheellisiä työttömiä kuritetaan lisäksi poistamalla erilliset noin 150–280 euron lapsikorotukset.
@duunarit
Työtaistelun rintamalta ei mitään uutta.
Hallitusohjelman iso kuva on hyvä muistaa; lisää työantajan määräysvaltaa työelämässä + vähemmän palkkaa+etuja työntekijöille.
Ay-liike ja kansalaisten enemmistö ei näitä uudistuksia kannata.
#PainavaSyy
@duunarit
Hallituksen leikkaukset iskevät yli puoleen miljoonaan suomalaiseen. Työttömyysturvan lapsikorotusten poisto vaikuttaa yli 100000 henkilöön, suojaosa poisto keikkatyötä tekeviin yli 74000 henkilöön. Yhä useampi joutuu toimeentulotuelle.
Ruotsissa työttömyyskorvaus on jo valmiiksi merkittävästi korkeampi kuin Suomessa. Hallituksen kaavailemat leikkaukset ansiosidonnaiseen päivärahaan repivät eroa vielä isommaksi.
#PainavaSyy
@duunarit
Totesin Maikkarilla, että hallituksen ohjelmassa ei ole haettu mitään tasapainoa palkansaajien ja työnantajien välillä, vaan selvästi ollaan työntekijöiden puolelta viemässä turvaa pois ja tekemässä suomalaisesta työelämästä epävarmempaa.
@duunarit
Yleissitova työehtosopimus takaa tälläkin hetkellä satojentuhansien palkansaajien työehtojen vähimmäistason. Se myös varmistaa, että yritysten välinen kilpailu ei perustu palkkojen ja työehtojen dumppaukseen.
@nieminen_heidi
@PAU_liitto
@duunarit
Ymmärrän että
@EVA_fi
ja
@EmiliaKullas
propagoi ay-liikettä vastaan, mutta faktat on syytä tarkistaa. Viimeisin lakkotilasto -22 kertoo että lakkopäivistä 0,4% oli laittomia. Ja poliittinen lakko ei ole laiton, vaikka teksti niin antaa ymmärtää.
@duunarit
Enemmistö suomalaisista hyväksyy poliittiset lakot ja vastustaa hallituksen työelämäheikennyksiä. Erityisesti naiset ja nuoret ovat ay-liikkeen takana.
Neuvottelujen ja sopimisen tie on parempi kuin sanelemisen ja pakottamisen.
#PainavaSyy
@duunarit
HS tänään. Pohjoismainen työmarkkinamalli perustuu osapuolten korkeaan järjestäytymiseen, keskinäiseen neuvotteluun ja sopimiseen. Vahvat ja menestystä luoneet periaatteet ovat uhan alla niin Suomessa kuin Ruotsissa. Kiitos
@Proliitto
, tack
@LOSverige
!
@duunarit
Ei taida sellaista tilannetta olla tai tulla, etteikö Kok. köyhimmiltä ota ja rikkaimmille anna.
Jäätävän kylmää politiikkaa, tilanteessa jossa monien talous on kuralla koronankin jäljiltä ja kohoavat hinnat tyhjentävät lompakon.
Ei jatkoon.
@duunarit
Ylen uutisissa Purra vahvasti puolustaa työmarkkinaheikennyksiä. Perään uutinen rakennusalan ahdingosta, lomautuksia ja työttömyyttä tulossa. Tunnelma tuskin paranee, kun päivärahoja leikataan ja lomautusta nopeutetaan.
@duunarit
@Rakennusliitto
Luvattiin työllisyyttä ja alempia vuokria, tulee puhdas leikkaus ja ihmisten toimeentulon heikentyminen ja jopa alempaa työllisyyttä. Surullinen on Orpon-Purran saldo.
#PainavaSyy
@duunarit
Maksumuurin takana, mutta olennainen ilmenee.
Jukka Käkönen eroaa perussuomalaisista – Näin koskilaisvaltuutettu perustelee päätöstään.
Takinkääntöhyökkäys ay-liikettä vastaan kokoomuksen tukipuolueena oli minulle täysin hyväksymätöntä.
Ei vaikutusta työllisyyteen, ei vaikutusta julkiseen talouteen, ei yhteiskunnallista tarvetta rajoittaa lakko-oikeutta. Ideologista työnantajien suosimista ja työntekijöiden oikeuksien polkemista OrponPurran hallitukselta.
#PainavaSyy
@duunarit
Ay-liike on ollut huolissaan tasaveroisesta neuvotteluasemasta paikallisella tasolla. Huoli on kuulemma turha.
Kun tätä purkausta katsoo, niin eiköhän meidän keissi tullut todistetuksi. Paitsi että syrjintä on laitonta, on asennevamma todella paha.
#PainavaSyy
@duunarit
"Kun hyvätuloisista neljä viidestä kokee yhteiskunnan melko tai erittäin oikeudenmukaisena, pienituloisilla vastaava osuus on enää vain puolet."
Ikävä kehityssuunta, yhteiskunnan eheys rapisee juuri kun sitä eniten tarvittaisiin.
”Näyttää vahvasti siltä, että vaikka hallituksella on eduskunnassa enemmistö, jonka avulla se kykenee viemään toimiaan läpi, enemmistö suomalaisista ei toimia eikä valittua linjaa kannata”,
@pamliitto
@duunarit
Näyttää siltä että UPM on eri linjoilla kuin pääministeri hallituksen toimien vaikutuksesta työntekijöihin. Pmi totesi, että niillä ei ole vaikutusta, mutta UPM selvästi tulkitsee toisin.
@Paperiliittory
@duunarit
#PainavaSyy
Edellinen hallitus esitti, että ensimmäinen sairaslomapäivä olisi palkaton ja seuraavilta 8 päivältä maksettaisiin 80% palkasta. Nyt olisi melkoinen härdelli päällä jos ay-liike olisi tähän taipunut.
#korona
@duunarit
"Se, mitä me toivomme ja myös edellytämme, on, että meillä olisi tasapainoisempi mahdollisuus vaikuttaa näihin asioihin ja niiden lopputulos olisi myös tasapainoisempi kuin se tällä hetkellä näyttää olevan."
#PainavaSyy
#StopNyt
@duunarit
Hallitus ei aio hyväksyä maahanmuuttoon liittyvää tutkimusohjelmaa – Historiallinen poliittinen interventio
PeVi ohittaa sitovat kv-sopimukset ja tutkijoiden työtä poliittisesti ohjataan.
Hallitus ei luottamusta herätä.
Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen saa murskakritiikin lausunnonantajilta. Eikä ihme.
Jos jotain tulevaisuuden työelämästä tiedämme niin sen, että osaamisen merkitys korostuu. Hallituksen on luovuttava tuen lakkauttamisesta ja kehitettävä aikuiskoulutustukea.
@duunarit
Heikossa asemassa olevat duunarit eivät välttämättä uskalla edes lakkoilla, siksi(kin) tarvitaan aika-ajoin isomman porukan voimaa.
@pamliitto
pj
@RonniSallinen
hyvä haastattelu siitä miksi nyt on
#PainavaSyy
toimia.
@duunarit
Arkijärjelläkin ajatellen on selvää, että työntekijöiden työehdot ja palkat heikkenevät, kun ay-liikkeen neuvotteluvoimaa heikennetään kuten OrponPurran hallitus tekee.
Arkijärjen lisäksi empiria vahvistaa tämän.
#PainavaSyy
@duunarit
The bargaining power of workers has declined strongly in the Eurozone since the 1980s.
The wage share and trade union density have fallen, and the profit share has increased.
Vaikka kuinka hallitus yrittää työelämän heikennyksiä ja sosiaaliturvan leikkauksia kääriä 🇸🇪 pumpuliin, niin sisältö on piinkovaa oikeistopolitikkaa ja työnantajien ikiaikaisia toiveita ilman ainuttakaan parannusta palkansaajille.
#PainavaSyy
@duunarit
Lainaan perustuva malli ei auta matalasti koulutettuja ja pienipalkkaisia, vaan vain lisäisi koulutuksen kasautumista hyvätuloisille.
Eli mennään juuri päinvastoin kuin hallitus tavoitteli. Mutta kun hyvä hallitusohjelma.
#aikuiskoulutustuki
@duunarit
Ruotsissa oikeistohallitus porrastamassa työttömyysturvaa 10% 100 päivän jälkeen ja se on toimeentulokatastofi pienipalkkaisille
@LOSverige
mukaan.
Suomessa porrastus 20% 8 viikon jälkeen.
#PainavaSyy
@duunarit
Yhteiskunnallisen mainonnan rajat ovat äärimmäisen ahtaat, jos tällaiset maltilliset mainokset kielletään. Olisi syytä saada
@VRmatkalla
selvitys sensuurin perusteista ja miten aikaisemmin on mainonnan rajoja vedetty.
@pamliitto
@duunarit
Kaksi kolmesta suomalaisesta hyväksyi joulukuun poliittiset lakot, joilla vastustettiin hallituksen sosiaaliturvan leikkauksia ja työelämän heikennyksiä.
#PainavaSyy
@duunarit
"Orpon hallitus hyökkää perimmäistä järjestelmää vastaan, sitä, että molemmat osapuolet, työnantajat ja työntekijät, ovat järjestäytyneitä ja pystyvät sopimaan, ettei suomalainen työelämä ole villi länsi."
#PainavaSyy
@finindustrial
@duunarit
Ay-jäsenet, tavalliset suomalaiset palkansaajat, edellyttävät ay-liikkeeltä toimia hallituksen kovia heikennyksiä vastaan. Huoli työelämän suunnasta ja toimeentulosta on suuri.
@duunarit
Irtisanomissuojan heikentämisellä ja määräaikaisuuksien helpottamisella ei ole työllisyysvaikutusta sanoo tutkija.
Työministeri uskoo toisin.
Kumman pohjalta hallitus päätöksensä tekee, tiedon vai uskon?
@duunarit
Hallitus uskoo tyhjän päälle pudottamisen palauttavan satojentuhansien suomalaisten työkyvyn.
Ikä, terveys ja osaamisen puutteet ovat suurimmat esteet työllistymiselle. Hallitus "auttaa" ihmiset töihin leikkaamalla sosiaaliturvaa. Onnetonta.
@duunarit
Pohjoismainen työmarkkinamalli perustuu järjestäytyneisiin osapuoliin ja työehtosopimuksiin.
Minimipalkkalakia tarjotaan aika ajoin vaihtoehdoksi 🇫🇮 yleissitoville tesseille. Siihen ansaan ei pidä langeta.
#PainavaSyy
@duunarit
Orpon hallitus suunnittelee massiivista työelämän heikennyspakettia . Mm. alle 50- hengen yrityksissä ei yt-lakia, ei muutosneuvotteluja, ei takaisinottovelvollisuutta. Palkkaa ja anna potkut -malli saapuu Suomeen.
@duunarit