Yle maksoi toimitusjohtaja Ylä-Anttilalle 352 560 €, joten Ylen tj:n palkka on yhtä paljon kuin Puolustusvoimien komentajan (150 000 €) ja pääministerin (200 000 €) palkat YHTEENSÄ.
Ja mitä sillä rahalla saadaan? Punavihreää potaskaa tuutin täydeltä.
Ruotsissa oli…
Olen lämmittänyt huushollimme puilla kolme vuosikymmentä. Järkytyin, kun minua viisaammat punavihreät ympäristöoppineet nyt kertoivat, että olen sytyttänyt väärin!
Ainoa terveellinen ja ympäristöystävällinen tapa on sytyttää ylhäältäpäin. Koska olen kuuliainen kansalainen, niin…
Suomessa asuu noin 70.000 venäjänkielistä. He järjestivät mielenosoituksen Ukrainan puolesta ja sotaa vastaan. Paikalla vaivaitui noin 20 henkilöä.
Antaa ajattelemisen aihetta.
En ole havainnut, että Yle ja HS olisivat vaatineet Lindtmanin ja Näkkäläjärven eroa, vaikka natsittelivat ja tappoivat julmalla tavalla kissoja.
Kun Purra arvosteli naisten pukeutumista/säkittämistä, niin sen vuoksi hänen olisi pitänyt erota.
Koska punavihreä…
Ajelin bensa-aseman ohitse ja huomasin, että bensan lintrahinta on tänään 2,62 €. Silloin muistui mieleeni kepun kansanedustaja Kärnä, joka kirjoitti allaolevan twiitin silloin, kun litrahinta oli noin 1,60 €.
@KarnaMikko
@keskusta
@keskustanuoret
@AriTorniainen
Allaoleva lehtileike on viime vuoden heinäkuulta. Mitä mieltä olet, valehteleeko silloinen ministeri vai eikö hän todellakaan ymmärrä arjen todellisuutta?
@MikkonenKrista
Opetusministerinä toimineen Anderssonin läppärin kannessa on kuvassa terroristijärjestöksi monessa maassa määritellyn Antifan tarra. Asiasta ei meteliä, ei maalittamista, ei eron vaatimusta. Koska kaksinaismoraali, koska agenda.
Ylen a-studiota katsellessani kärsivällisyys oli koetuksella. Haastateltavana oli RKP:n puh.joht. Anna-Maja Henriksson ja hänen rasismipuheet. Syynä oli kaksinaismoraali. Koska esim.:
- Sodan jälkeen RKP esti karjalaisten asuttamisen ruotsinkielisille alueilla. Se oli rasismia.
-…
Lahdessa koulusta oli annettu vapaata, jotta pääsee Marinia katsomaan. Samaan tapaan tehtiin aikoinaan Neuvostoliitossa, koululaiset ja työläiset kadun varteen vilkuttamaan suurelle johtajalle...
Koululaisia käytettiin punavihreän ideologian edistämiseen. Ei ollut asiallista.
Inkoon suuri 1000 megawatin täysin käyttökelpoinen kivihiilivoimala purettiin pari vuotta sitten. Se olisi nyt sähköomavaraisuuden ja sähkön hinnan kannalta ratkaisevan tärkeä.
Purku on osoitus punavihreästä järjettömyydestä. Media on siitä hiljaa, koska agendajournalismi.
Somessa huudettiin aluksi, että Benin pahoinpitelijä on äärioikeistolainen. Uudempi tieto kertoo, että pahoinpitelijä on laitavasemmistolainen antifalainen ja Li Anderssonin tukihenkilö.
Selvittääkö asian Yle/HS vai Seiska?
Vai selviääkö asia lopulta somessa, kuten moni muu asia
Demareiden puolueaktiivi Vantaalta Ulla Kaukola kertoo, että talousnobelisti Holmström ei ymmärrä taloudesta rahtustakaan.
Aiemmin Vasemmiston eduskuntaryhmän pj. Jussi Saramo tiesi, että valtionveloista ei tarvitse maksaa korkoa.
Miksi vasemmalla tovereiden osaaminen on ns.…
Lehdistökatsaus, Helsingin Sanomat tänään:
- Kolmella sivulla kerrotaan kuinka huono hallitus Suomella on
- Sivun verran kerrotaan, kuinka paha Netanjahu on
- Sivun verran kerrotaan, kuinka paha Puolan nykyjohto on
- Lähes sivun verran kerrotaan, kuinka paha Trump on
Koska…
Toveri, pm Sanna Marin osallistui natsijohtajan hautajaisiin. Ei melua, koska "eri asia", ei persu.
Vilhelm Junnila osallistui maahantulijan puukotusten uhrien muistotilaisuuteen. Kauhea mekkala. Koska persu.
Nämä asiat rinnakkain asetettuina osoittavat räikeän kaksinaismoraalin.
Tiesitkö, että Kiina tupruttelee vajaassa neljässä kuukaudessa saman verran kasvihuonekaasuja kuin Suomi on tehnyt yhteensä vuodesta 1750 alkaen.
Ja maailma pelastuisi, jos lopettaisin savusaunani lämmityksen...
Räppäri Milan Jaff potki oikeuden mukaan uhria päähän. Pahoinpitelystä oikeus langetti 60 päivää ehdollista vankeutta. Käytännössä se tarkoittaa, että ei mitään.
Jälleen kerran loukattiin minun ja monen muun oikeustajua.
Pääministeri, toveri S Marin ei käynyt isänsä hautajaisissa.
Hän kävi Vesku Loirin hautajaisissa imagoaan kiillottamassa, ja siksi otti selfien. Ei muuta. Selfie oli hautajaisissa tärkeintä.
George Floyd oli huumeiden käyttäjä ja moninkertainen rikollinen. Hän kuoli poliisin liian koviin otteisiin. Seurauksena ...
Iranissa nainen kuoli poliisin kourissa, koska nainen ei suostunut käyttämään huntua. Nyt Iranissa kymmenet tuhannet naiset kaduilla. Täällä hiljaisuus.
Toimittajat eivät halua, että heidän puoluekantoja selvitetään. Allaoleva on kuitenkin lähellä totuutta. Toimittajat ovat vasemmalle kallellaan ja se näkyy erityisesti Ylessä ja Hesarissa.
Kreikassa on pidätetty peräti 79 henkilöä maastopalojen sytyttämisestä. Asiasta ei ole revitty otsikoita Suomen medioissa, koska aiemmin on kerrottu totuutena, että palojen syynä on ilmastonmuutos.
@AtteHarjanne
Koska punavihreä agendajournalismi.
Olen ollut toimittaja/päätoim. noin 35 v. ajan. Tuona aikana en ole koskaan kohdannut niin epäasiallisesti hyökkäävää kolleegaa kuin tänään toveri
@sirkkanen
Ylen a-studiossa.
@PetteriOrpo
Lindtmanin natsi- ja nakusekoilut unohdettiin päivässä. Koska agendajournalismi.
Tänään Purraa solvaavaa juttua Hesariin kirjoitti
@PekkaJMykkanen
Hän oli aikoinaan perustamassa Hausmylly-yhtyettä, joka laulaa "halutaan olla neekereitä". Osoittaa toimittajan moraalin tason. Jos toimittaja kaivelee, niin myös toisinpäin.
@EsaMakinen
Kanerva joutui eroamaan muutaman tekstarin vuoksi. Kulmuni erosi muutaman tuhannen vuoksi.
Sen sijaan Tuppurainen, Marin ja koko hallitus levittelee käsiään ja kehuu itseään, vaikka miljardeja on mennyt taivaan tuuliin.
Järkyttävää.
Teen parhaani, että Stubbia ei valita, koska
- Stubb ehdotti venäläisille viisumivapautta
- Stubb kannatti venäläistä ydinvoimalaa
- Stubb kannatti jv-miinoista luopumista
- Stubb kannatti venäläisten kiinteistökauppoja
- Stubb kannattaa EU-liittovaltiota
Kannatan Jussi…
Suomessa on yli 100.000 valkoposkihanhea muuttomatkallaan. Kaksi hanhea oli loukkaantunut ja ne vietiin välittömästi eläinsairaalaan.
Suomessa yli 100.000 ihmistä tarvitsee välittömästi sairaanhoitoa. He saavat odottaa hoitoa usein jopa yli puoli vuotta.
Punavihreä arvovalinta.…
Mielestäni oli jokseenkin mafiamaista uhkailua SAK:n puh.johtaja Elorannalta, kun hän telkkarissa sanoi, että jos heidän vaatimuksiin ei suostuta, niin sitten "kostetaan" työehtosopimusneuvotteluissa ja eduskuntavaaleissa.
Huom, siis myös eduskuntavaaleissa. Kertoo sen, että…
2 v. sitten lopetettiin käyttökelpoinen Inkoon kivihiilivoimala teholtaan 1000 MWh. Se on paljon, sillä Olkiluodon uuden ydinvoimalan teho on 1600 MWh. Jos Inkoo olisi käytössä, Suomi voisi myydä sähköä ja kotim. hinta olisi alhainen.
Punavihreä energiapolitiikka on peestä.
Demareiden uusi puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi "kunnostautui" aikoinaan eläinrääkkääjänä, kissantappajana. Nyt hän pyyteli syntejään anteeksi.
En ole havainnut, että mikään taho olisi asettanut kyseenalaiseksi anteeksipyyntöjen aitouden. Koska demari.
Aiemmin pj. Antti…
Marin ja Tuppurainen hoitivat biletyksen ohessa tekstareilla miljardikuprun. Jos media ei olisi punavihreiden hallitsema, se selvittäisi tekstareiden sisätöä. Mutta ei, koska kyse ei ole persuista ja heidän rumista sanoista. Miljardeista viis.
Tänään HS:ssa on iso valokuva Antti Lindtmanista demareiden puoluekokouksesta: hymyilevä, tulevaisuuteen katsova, valoisa katse.
HS:n valokuvassa PS:n puoluekokouksesta Jussi Halla-ahosta oli täysin päinvastainen ilme: kuvankäsittelyllä kuvasta oli saatu mahdollisimman…
Viime kesänä punavihreät huusivat koko kesän kurkut punaisina samanmielisen median tuella Purran, Rydmanin ja Junnilan eroa, vaikka he eivät olleet tehneet mitään rikollista. Nyt toveri Arhinmäki sai rikoksestaan tuomion, mutta samaiset tahot eivät ole siitä moksiskaan.
Koska…
Juopottelun ohella toveri Paavo Arhinmäki heilutti sateenkaarilippua Sotshin kisoissa. Lupaan lahjoittaa hänelle konjakkipullon, jos hän uusii temppunsa Qatarin kisoissa.
@PaavoArhinmaeki
Koronaan sairastuneista kuolee noin 1,5 %. Jos taudin annettaisiin levitä vapaasti ilman rokotuksia ja muita rajoituksia, niin esim. 4 milj. sairastunutta = 60.000 kuolemaa. Sen rinnalla rokotuksen haitat minimaaliset. On äärimmäisen edesvastuutonta levittää rokotusvastaisuutta.
Olin ps-kansanedustajana, kun jalkaväkimiinoista päätettiin eduskunnassa. Vain perussuomalaiset olivat yhtenäisesti luopumista vastaan. Toki saimme kuulla syytteitä russofobiasta esim. A Stubbin taholta, mutta erityisesti vasemmalta.
Ukrainan sota osoittaa, että miinoilla on…
Turkulaisen Li Anderssonin (vas.) johtamaan ministeriöön opetusneuvokseksi nimitetty saman puolueen turkulainen toveri, jonka kirjoittaman peruskoulun oppikirjan mukaan mieskin voi synnyttää.
Pitäisköhän minun mennä vielä kouluun, kun en tiedä miten se on mahdollista?😳😡🤔🤣
Aku Hirviniemen erittäin epäasiallinen käytös naisia kohtaan oli laajasti tiedossa jo pitkään. Siitä ei kuitenkaan nostettu perinteisissä "laatulehdissä" kohua, koska Hirviniemi on punavihreä kuten useimmat toimittajat. Tarvittiin ensin Seiska ja sitten some, jotka nostivat asian…
Demareiden uusi johtokaksikko: "natsi" Lindtman ja "kissantappaja" Näkkäläjärvi. Onko seurauksena kuukausia kestävä mediajahti ja erovaatimukset? Ei, sillä he eivät ole persuja.
Kansanedustajan, ex-ministerin, toveri Timo Harakan mielestä persuministereistä jotkut eivät ole sopivia ministerin tehtäviin ja siksi heidän pitäisi erota.
Harakka itse on syyllistynyt rikolliseen toimintaan, josta hänelle on tuomittu vankeutta. Silti se on Harakan mielestä…
Puolan pääministeri ilmoitti, että he eivät halua maahanmuuttajia. Siksi, että puolalaiset eivät halua samanlaisia ongelmia kuin Ranskassa juuri nyt on.
Tätä tietoa en ole havainnut HS-Pravdasta ja Yleltä, koska agenda.
A-studiossa toimittaja
@SakariSirkkanen
antoi Lindtmanin pitää pitkiä palopuheita. Orpon puheen Lindtman ja Sirkkanen keskeyttivät vähän väliä. Ala-arvoista agendajournalismia. Miksi toveri Sirkkanen?
@YleAstudio
80 % Saksan demareista vaatii, että Putinin kaveri, ent. pääministeri Gerhard Schröder erotettaisiin puolueesta. Miten on Suomen demarit, milloin Tarja Halonen ja Paavo Lipponen erotetaan?
@MarinSanna
@Demarit
Oletteko havainneet, että esim. Ylen uutisissa päivittäin joku punavihreä "asiantuntija" todistaa kuinka haitallinen jokin hallitusohjelman asia on.
En muista yhtään myönteistä uutista.
Koska punavihreä agendajournalismi. Siksi Yle tarvitsee remontin. Perusteellisen.
@merjaya
…
Imaami nousi taksiin ja sanoi taksinkuljettajille:
- Veli, sammuta radio, sillä kuten Pyhä Koraani sanoo, en saa kuunnella musiikkia, koska profeetan aikana ei ollut länsimaista musiikkia, joka on vääräuskoisten musiikkia.
Taksikuski sulki kohteliaasti radion, pysäytti taksin ja…
Epävirallinen tieto kertoo, että rajapuomin takana on ennätysmäärä tulijoita. Veronika Honkasalo ja Mikko Puumalainen luultavasti pitävät maahantunkeutujien määrää vähäisenä.
Lähisukulainen viljelee mansikka, perunaa ja vadelmaa. Hänellä on ollut ahkeria thaimaalaisia ja ukrainalaisia työntekijöitä. Tänä kesänä ukrainalaisia on yllin kyllin.
Somaleja on ollut Suomessa jo 30 vuotta, mutta en tiedä yhtään somalia, joka olisi mennyt maatilalle TYÖHÖN.
Somessa Näkkäläjärven kissojen kiduttaminen ja Lindtmanin natsittelut ovat isoja asioita, koska välissä ei ole punavihreää sensuuria, agendajournalistia.
Tarkoittaa myös sitä, että esim. HS ja Yle sivuuttavat nämä asiat mahdollisimman vähäisellä huomiolla. Koska…
Kanerva joutui eroamaan muutaman tekstarin vuoksi. Kulmuni erosi muutaman tuhannen vuoksi.
Sen sijaan Tuppurainen, Marin ja koko hallitus levittelee käsiään ja kehuu itseään, vaikka miljardeja on mennyt taivaan tuuliin.
Järkyttävää. Edesvastuutonta.
Marin ei tullut tänään eduskuntaan, koska koronarajoitukset. Voisiko eduskunnan ravintolan muuttaa yökerhoksi, jolloin toveri Marin voisi tulla paikalle?
Vankiloiden tietojärjestelmän piti maksaa 13,5 miljoonaa, mutta maksoi lopulta peräti 41,5 miljoonaa. Järjestelmä on silti täysin susi. Miten tämä on mahdollista?
Iranissa jo 50 kuollutta huntumielenosoituksissa. Kun monirikollinen ja huumeiden käyttäjä Floyd kuoli, niin kansa ryntäsi toreille Suomessakin. Nyt ei, koska punavihreä kaksinaismoraali.
@vihreat
@vasemmisto
Supon mukaan Tiitisen listan julkaisu vaarantaisi Suomen turvallisuuden. Minä luen rivien välistä, että listalla on vielä nyt politiikassa keskeisesti olevia, joten heidän mainettaan/uraansa/puoluetta ei pilata. Ja kun he eivät mitä ilmeisimmin ole persuja.
RKP:n perustajan, rotutohtori A.O. Freudenthalin mielestä suomalaiset ovat ruotsalaisia alempirotuisia. RKP:n jakaman Freudenthal-mitalin on saanut mm. P Lipponen ja E Rehn.
Milloin RKP irtisanoutuu rasismista?
Miksi media ei tästä nosta kohua?
No koska...
@JussiPullinen
Natsit olivat pahoja. Noin 7 milj. tapettua.
Kommunistit monin verroin pahempia. Noin 100 milj. tapettua.
Vas.liitto jatkaa kommunismin perinnettä. Vas.liiton nuorten pj. ja kansanedustaja ilmoittavat olevansa kommunisteja.
Milloin mukasuvaitsevaisto ymmärtää kom.pahuuden?
Saksasta kuuluu kummia. Vihreiden johtaja Robert Habeck: "Maassa maan tavalla tai maasta pois!"
Suomessa vihreiden näkemys on täysin päinvastainen: "Olkaa miten lystäätte ja älkää lähtekö pois."
@VirtaSofia
Somalin on helpompi saada Suomen kansalaisuus kuin suomenkielisen saada Ahvenanmaan kotiseutuoikeus eli Ahvenanmaan "kansalaisuus". Koska
@rkp
, koska "bättre folk" ja koska syrjintä/rasismi.
@anna_maja
Vielä eilen Teemu Keskisarja oli myös punavihreän mukasuvaitsevaiston mielestä asiansa hyvin osaava ja esittävä historioitsija. Tänään hän on samojen henkilöiden mielestä laitaoikeistolainen, kansalliskiihkoinen rasisti.
Toverit Marin ja Tuppurainen hoitivat juhlinnan keskellä miljardien arvoisia asioita tekstareilla. Äärimmäisen kallista ja vastuutonta. Median "tutkiva journalismi" ei käsittele aihetta, koska punavihreä agenda.
Toveri
@matiasmakynen
(sdp) esiintyi telkkarissa kansantalouden toimintamekanismien asiantuntijana.
Nauratti.
Sitten itketti, kun tajusin, että toveri Mäkynen on yksi tasavallan keskeisistä päättäjistä.
@Demarit
Helsingissä noin 200 islaminuskoista naista osoitti mieltä huntupakkoa eli naisen alistamista vastaan. Paikalta puuttuivat punavihreät suomal. feministit, koska kaksinaismoraali.
@MariaOhisalo
@liandersson
@veronikahonka
Iranissa kymmeniä kuolleita mielenosoituksissa.
Turussa 20-30 maahantulijaa puukkohippasilla. Poliisin mukaan ravintola on syyllinen, koska oli vain lain määräämät järjestysmiehet.
Somepaineen vuoksi poliisi muutti kantaansa ja tutkii nyt tapahtuneita rikoksia.
Perinteinen media hävetköön jälleen kerran.
Onneksi on some.
Iranissa jo yli sata kuollutta huntumielenosoituksissa. Kun monirikollinen ja huumeiden käyttäjä Floyd kuoli, niin kansa ryntäsi toreille Suomessakin. Nyt ei, koska punavihreä kaksinaismoraali.
@jussisaramo
Ranskassa palomies myönsi sytyttäneen laajat maastopalot. Muuallakin lähes aina syttymisen on aiheuttanut ihminen.
Agendamediat puolesta kertovat, että syynä on ilmastonmuutos.
"Vessat ovat suunniteltu enemmän miesten kuin naisten ehdoilla. Eikä keiden tahansa miesten vaan hyvätuloisten, terveiden, valkoisten miesten ehdoilla."
Näin väittää akatemiatutkija ja tekniikan historian dos. Tiina Männistö-Funk Turun yliopistosta. (HS)
Kuka sytyttäisi valot?
Muistatteko edelliset pressanvaalit, jolloin Laura Huhtasaarelle naureskeltiin, kun hän ainoana ehdokkaana piti Venäjää vakavana uhkana?
Asia toki "unohdetaan", koska persu oli oikeassa.
Mielenosoituksissa on monenlaista väkeä. Useimmiten punavihreitä, joille demokraattinen äänestäen vaikuttaminen ei riitä.
Oheinen porukka uhkaa Purran ja Orpon pään leikkaamisella. He marssivat Antifan tunnusten kera. Antifa on äärivasemmistolainen väkivaltainen järjestö, joka…
Edellisessä hallituksessa ministereillä Harakka ja Kaikkonen oli ehdolliset vankeustuomiot RIKOKSISTA. Silti mediat vaikenivat, ei kohua, ei erovaatimuksia.
Sen sijaan persuilla ikivanhoja VÄÄRIÄ SANOJA, jonka seurauksena kuukausia jatkunut kohu ja suoranainen vaino.…